
In
English Yksitoista vuotta haaveilin uudesta länderistä,
maanmainion herrasmiehen Peter av Ros-Logen pitkän
elämän päätyttyä vuonna 1993. Kun alkuvuonna 2004 tuli
vihdoinkin sopiva elämäntilanne hankkia länderinpentu, minua vietiin
ja koirakuume oli kova. Krumme Furche W-pentueen tytöistä luokseni matkasi
hieman myöhemmin Waikiki eli tuttavallisemmin Kiki, joka muutti uuteen kotiinsa
27.3.2004. Kiki on pusumoottori vailla vertaa, sillä
on pieni sydän rakkautta täynnä etenkin oravia ja useimpia koiriakin
kohtaan, se on kohtuullisen sosiaalinen ja utelias mutta samalla länderimäisen
pidättyvä, mahdollisimman pitkään kaikkia mahdollisia asioita
harkitseva ja herkistä herkin pikkulady hienohelma. Kiki on perheen Konservatiivi,
joka hiljaa hieman paheksuu toisten vähemmän konservatiivisia toimia.
Kaikenkaikkiaan Miss Kiki on ihana ja ystävistä uskollisin. (Lue
Kikin ajatuksista lisää) Peetu eli Saranevan
Amon-Ra muutti Sara-emon hellästä hoivasta uuteen kotiinsa joulukuussa
2004. Se on osoittautunut aivan upeaksi luonteeksi: se on suloisen hellä
poju, joka tykkää olla lähekkäin (lue: istuu jalallasi ja
pitää päätään polvellasi tuntitolkulla), mutta samalla
se on rajun miehekäs leikeissään, ja fiksu kuin mikä. Avoimuus
ja länderipiireissä kohtuullinen sosiaalisuus tuohon vielä päälle,
ja lopputuloksena onkin jo täydellinen koira? Ei vaiskaan, kyllä Peetullakin
taitaa joitain "vikoja" olla, mutta niin pieniä, ettei niitä
kannata tähän listailla. Peetu on mamin oma poika, oikea Kamu, joka
seuraisi perhettään vaikka maailmaan ääriin. Lisäksi
Peetu on suuri Empaatti. (Lue Peetun ajatuksista lisää) Fenja
eli Demians Glamour muutti meille Annen & Pela-emon luota marraskuussa 2006,
ja nyt saamme ihmetellä villiä pientä tyttöä. Peetu oli
aluksi hyvin mustasukkainen, mutta kahden päivän jälkeen se alkoi
jo leikkimään pikkuisen kanssa isovelimäisen hellällä
otteella. Fenja on todella reipas tyttö, eikä se
tällä hetkellä tunnu pelkäävän mitään
tai ketään normaalioloissa. Olen Suomen kromfohrländer
ry:n webmaster ja yhdistyksen lehden päätoimittaja. webmaster@kromfohrlander.fi
My
family and kromfohrländers: history & plans My
family bought our first kromi from Finland's first kromfohrländer kennel
Av Ros-Loge in 1979. Our first kromi was Pete (Peter
av Ros-Loge), who was a wonderfully intelligent and loving boy. Finland's
first kromi breeder Maria Åkerblom of kennel Av
Ros-Loge bought her first kromis directly from the breed's first breeder Ilse
Schleifenbaum (kennel vom Wellersberg), and from Otto Borner (kennel vom Lenneberg)
and from kennel von Mazeppa in 1962.
About
the Finnish kromi history in German by Sybille Naß
Present
activities & future plans
I have two
lovely kromi family members, Peetu (Saranevan Amon-Ra) and Fenja (Demians
Glamour). Kiki (Krumme Furche Waikiki) lives with my ex-husband in the same town. I
started editing the first Finnish book about the breed in 2005, but at the moment
this project is on hold. I'm also the webmaster and editor-in-chief
of the club magazine of the Finnish Breed Association for Kromfohrländer. Memberships - Finnish
Breed Association for Kromfohrländer
- The Finnish
Kennel Club
Sari Gurney Helsinki, Finland September
2007 webmaster@kromfohrlander.fi |